CHAT

Ryhdy perhekaveriksi sijaisperheelle!

Oletko täysi-ikäinen, luotettava ja tasapainoisessa elämäntilanteessa oleva aikuinen, jolla on aikaa ja halua toimia vapaaehtoisena perhekaverina sijaisperheelle tai sijaisperheen lapselle?

Espoon kaupunki ja PePPi-hanke etsivät yhdessä vapaaehtoisia perhekavereita sijaisperheille.

Perhekaverin tuki voi olla leipomista yhdessä perheen kanssa, lapsen tai nuoren rinnalla kulkemista aikuisena kaverina tai harrastuskaverina, lepohetken tarjoamista sijaisvanhemmalle tai ehkä varaisovanhemmuus – sinä ja perhe yhdessä päätätte!

Sijaisperheiden perhekaverit ovat tavallisia, turvallisia aikuisia, joilla on aikaa ja halua tukea sijaisperhettä tai sijaisperheen lasta vapaaehtoisena. Perhekaverina voit toimia yksin tai parin kanssa. Tapaat tuettavaa perhettä tai lasta 1–3 kertaa kuukaudessa, yleensä muutaman tunnin kerrallaan.

Sijaisperheen perhekaverina voi toimia Espoon kaupungin sijaisperheissä esimerkiksi eri puolilla pääkaupunkiseutua. Perhekaverina saat valmennuksen tehtävääsi ja työntekijän tuen perhekaverisuhteelle. Toivomme perhekavereilta sitoutumista perhekaverisuhteeseen vähintään vuodeksi. Haastattelemme hakijat, ja tarkastamme kaikkien vapaaehtoisten taustat.

Valmennukseen voit osallistua myös, jos sinulla on henkilökohtaista kokemusta esimerkiksi perhehoidosta. Tällöin voimme miettiä juuri sinulle sopivaa tehtävää sijaisperheen tukena.

Perhekaverivalmennus järjestetään

  • lauantaina 14.1.2017 klo 10–16
  • keskiviikkona 18.1. klo 17–20
  • tiistaina 24.1. klo 17–20

Helsingissä, osoitteessa Pesäpuu ry, Pohjoinen Hesperiankatu 15 A 11.

Alkuhaastattelut järjestetään ensisijaisesti iltapäivällä ja alkuillasta

  • 23.11. (Töölö)
  • 7.12. (Espoon keskus)
  • 11.1. (Töölö).

Valmennukseen voit ilmoittautua jo nyt, mutta viimeistään 9.1.2017
sähköpostitse kasper.vaananen@espoo.fi tai
puhelimitse p. 050 305 6951 TAI alla olevalla Postia PePPi-hankkeelle yhteydenottolomakkeella.

Valmennus on maksuton. Alkuperäinen valmennusilmoitus löytyy Espoon kaupungin sivuilta.

2 thoughts on “Ryhdy perhekaveriksi sijaisperheelle!”

  1. Kiitollinen oman Pepin sijaisäidistä sanoo:

    Erittäin hyvä hanke mutta ensimmäisenä herää ajatus että miksi näitäkin (voima)varoja ei kohdisteta mielummin niille perheille joissa lapsi ei ole vielä joutunut sijoitukseen. En sano ettei sijaisperhe tarvitse tukea mutta he ovat ryhtyneet sijaisvanhemmiksi tietäen aseman tuomat paineet ja mahdolliset vaikeudet ja he ovat yleensä tasapainoisia ja terveitä. Eikö siis olisi tärkeämpää tukea vanhempia joiden voimavarat ovat heikommat, on sairauksia tms. Lastensuojelun pitäisi keskittyä siihen että se toimii ympäri Suomen tasapuolisesti, ennaltaehkäisevästi ja tehokkaasti. Tietoisuutta ja tietoa pitäisi jakaa enemmän. Biovanhemmatkin voivat olla ihan tavallisia ihmisiä, kaikki eivät ole alkoholisteja tai huumeidenkäyttäjiä. Lisäksi huostaanoton jälkeinen huolenpito biovanhemmista on äärimmäisen tärkeää, heitä ei saa jättää yksin. Lapsi tarvitsee vaikeissakin tilanteissa myös ne biovanhemmat, vaikka he eivät pystyisi hänestä huolehtimaan. Heitä ei saa unohtaa.

    1. Heini, PePPi-hanke sanoo:

      Kiitos kommentistasi! RAY on myöntänyt PePPi-hankkeelle rahoituksen nimenomaan sijaisperheitä tukevan vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen. Toimintamme keskiössä on aina sijoitettu lapsi ja muut sijaisperheen lapset; heidän hyvinvointinsa tukeminen ja lisääminen. Sijoitettu lapsi voi olla vailla kavereita ja sijaisvanhemmiltakin voivat loppua voimavarat tai he voivat sairastua. Ei ole kenenkään etu, jos sijoitettu lapsi voi tällöin huonommin tai sijoituksia katkeaa. Sijaisperheissä on paljon niin sanottuja sukulaissijaisperheitä eli lapsi on sijoitettuna vaikkapa isovanhemman, tädin tai sedän luona. Nämä läheiset eivät ole välttämättä itse hakeutuneet sijaisvanhemmiksi, ja heidän jaksamistaan kuormittaa myös läheisen biologisen vanhemman tilanne. Vapaaehtoinen perhekaveri ei koskaan yritä korvata lapsen biologisia vanhempia, vaan biologinen vanhempi ja yhteydenpito häneen ovat aina etusijalla lapsen elämässä. Perhekaveri on sijaisperheelle ja sijoitetulle lapselle yksi ylimääräinen turvallinen aikuinen heidän verkostossaan.

      Oli sijoituksen syy mikä tahansa, myös biologisia vanhempia tulee ehdottomasti tukea vanhemmuudessa ja elämäntilanteessaan. Monet muut tahot: kuntien avohuolto, erilaiset järjestöt ja hankkeet tukevat perheitä ja vanhempia, jottei lasta tarvitsisi huostaanottaa, sekä biologisia vanhempia huostaanoton jälkeen. Monet toimijat järjestävät tukihenkilö- ja tukiperhetoimintaa, HelsinkiMissio järjestää äiti- ja isämentoritoimintaa vanhemmille ja Kasvatus ja perheneuvonta ry:ssä on sekä ryhmä- että tukihenkilötoimintaa vanhemmille, joiden lapsi on huostaantotettu.

Your text

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *