CHAT

Keitä ne on ne sijaisperheet?

Projektityöntekijä Maaret Parviainen summaa blogikirjoituksessaan PePPi-hankkeen viisivuotisen matkan.

PePPi-hankkeen tavoitteena on edistää sijaisperheiden ja niissä elävien lasten ja nuorten hyvinvointia järjestölähtöisin ja vapaaehtoistoiminnan keinoin. Selvä pyy, ajattelin. Kysytään sijaisperheiden jäseniltä, mikä auttaa heitä jaksamaan paremmin ja luodaan malleja sekä rakenteita siihen. Eihän se sen kummempaa voi olla.

Nyt, viisi vuotta kokeneempana ja hiukkasen viisaampana, ymmärrän kuinka kompleksinen perhehoidon maailma on. Se ei ole pelkästään lakisääteisiä valmennuksia, koulutuksia, toimintamanuaaleja, ennalta tietämistä, toimenpiteitä tai interventioita. Siinä on kysymys yhtä paljon dialogista, johon lähdetään rohkeasti yhdessä sijaisperheiden kanssa yllättymään ja löytämään uusia merkityksiä. Ei ole olemassa kuplassa kehittynyttä viisautta. Tieto on tasattava kaikille perhehoidon toimijoille ja sen pohjalta luotava yhteistä ymmärrystä.

Kartoitimme. Yritimme kuulla ja kuunnella. Löytyisikö jotain, joka tukisi useimpia perheitä? Eräs sijaisvanhempi kertoi, kuinka merkityksellisiä hänen lapsilleen olivat olleet harrastukset. Harrastusyhteisöt olivat kannatelleet, hyväksyneet ja luoneet lapsille jatkumoa elämässä aina aikuisuuteen saakka. Toinen sijaisvanhempi toivoi pientä hengähdystaukoa ja konkreettista apua arjen hektisyyteen. Joillekin oli tärkeää saada viettää koko perheen yhteistä aikaa ja tavata mukavissa, vapaamuotoisissa merkeissä muita sijaisperheitä. Yksi suri sijoituksen katkeamista ja siihen liittyvää pahaa mieltä, johon tunsi jääneensä jätetyksi yksin. Jotkut kokivat vuorovaikutussuhteen sosiaalityöntekijäänsä haasteelliseksi. Myös pienryhmiä toivottiin. Lapset ja nuoretkin kaipasivat omia ryhmiään. Jotkut sijaisisät sanoivat jääneensä ulkokehälle sijoitukseen liittyvissä keskusteluissa. Sukulaissijaisvanhempien mielestä oli välillä vaikea  tuntea vertaisuutta muihin kuin toisiin sukulaissijaisvanhempiin. Osa sijaisperheistä halusi saada konkreettisia välineitä perheen sisäisen vuorovaikutuksen tukemiseen.

Ymmärsin, että jokaisella sijaisperheellä on omat tarpeensa vaikka laki on kaikille sama. Kukin sijaisperhe ponnistaa omista lähtökohdistaan, erilaisin resurssein, verkostoin ja voimavaroin. Sijoitetut lapset ovat yksilöitä ja heidän kokemuksensa  kulkevat ja resonoivat perheen suuren tarinan sisällä pitkin matkaa. Sijaissisarustenkin polku on yksilöllinen. Kukaan ei voi tietää perheen tarpeista ellei kysy niistä.

Tiedonkeruun pohjalta pilotoitiin ja tutkittiin muutamia asioita Uudellamaalla, Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa: muun muassa tukihenkilötoimintaa, sijaisperheiden toimintapäiviä, pienryhmiä, nuorten kokemusasiantuntijoiden kanssa kehittämistä sekä kunta-, järjestö- ja oppilaitosyhteistyötä.

Olisi upeaa sanoa, että löysimme viisasten kiven, ja nyt tiedämme, kuinka tukea kaikkia Suomen sijaisperheitä. Vaan kun emme. Kokeiluissa nousi esille kunkin maakunnan diversiteetti, omaleimainen toimintakulttuuri ja fyysinen, maantieteellinen erilaisuus. Jotkut asiat, jotka toimivat pääkaupunkiseudulla eivät välttämättä ottaneet tulta alleen muilla alueilla. Ja päinvastoin.  Uudellamaalla perhekaveritoiminta ja toimintapäivät osoittautuivat verrattomiksi tavoiksi tukea sijaisperheiden arkea. Harvaan asutussa Pohjois-Karjalassa perhekaveritoiminnan käynnistäminen oli huomattavasti mutkikkaampaa. Mutta siellä sijaisvanhemmat lähtivät pitkienkin matkojen takaa vertaistapaamisiin, koska kokivat ne tärkeiksi. Keski-Suomessa oppilaitokset lähtivät ilahduttavan aktiivisesti mukaan kehittämään vapaaehtoistoimintaa ja sijaisperhenuoret chat-toimintaa. Kaikilla alueilla nuoria kokemusasiantuntijoita kuultiin ja sijaisvanhemmat osallistuivat pienryhmiin. Jokaiselta alueelta löytyi omanlaisiaan pieniä ja suurempia kehittämisaarteita.

Mitäkö tämä tarkoittaa käytännössä? Minun mielestäni sitä, että jokainen sijaisperhe on oikeassa omassa tunteessaan. Ja sitä, ettei maailma tule valmiiksi päivässä. Meidän pitää edelleen uskaltaa kokeilla ja elää epävarmuudessa. Ilmiöitä kannattaa tarkastella pieteetillä hakematta varmoja vastauksia. On löydettävissä yleisiä, kaikkia sijaisperheitä tukevia toimintamuotoja, mutta niiden ulkopuolelle  jää myös paljon ihania, uusia mahdollisuuksia.

Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin. Ja jos jokainen tekee jotakin, tulee kaikki tehdyksi.

PePPI -hanke
0 kommenttia

Your text

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *